Huh huh vuorikausi takana Lontoossa ja fiilikset ollut yhtä vuoristorataa. Lento meni hyvin ja yllättäen meikäläisellä laukku painoi sen verran että piti vähän säätää lentokentällä, mutta eipä tarttunut onneks maksaa mistään ylimääräistä :D
Alku näytti jo hankalalta kun meillä oli ohjeet hotelliin metrolla, mutta saavuttiin niin myöhään Lontooseen et kaks meistä ehti ostaa metroliput, kunnes koneet meni kiini eikä saatu enää lippuja. No sit vaan ettii yhdeltä perjantaiyönä oikeeta bussia. Onneks meillä on yhden matkalaisen isosisko meidän matkanohjaajana joka selvitti meidät oikeeseen bussiin. Kiva oli seikailla keskellä piccadilly cirkusta muutaman matkalaukun kaa ja katsella samalla paikallista yöelämää :D No vihdoin löydettiin okeeseen hotelliin ja päästiin nukkuu siinä aikaan yöllä. Sänkyyn kun pääsi niin kyllä mielessä kävi, että mihin sitä oikein tulikaan lähdettyä.
Lauantaiks mein matkanjohtaja olikin hoitanut muutaman asuntoesittelyn. Ennen sitä kumminkin mentiin nauttii kunnon aamukahvit(mä niin juon kahvia!) ja leivät. Kyllä fiilis nousi saman tien. Sitten suunnattiin ensimmäiseen asuntokohteeseen. Talo jossa kolme makuuhuonetta, meille olisi ollut yksi neljänhengen huone tarjolla. Ihan siisti. Semmonen ku kuviteltiinkin, että kylhän tää menee. Keittiö ja pesutilat olis jaettu 4 muun kanssa. No seuraavaksi toiseen kohteeseen. Ja ihastuttiin heti. Taas soluasunto, mutta huomattavasti siistimpi kuin edellinen. Kaikki nukutaan samassa huoneessa ja meil o oma takapiha. Ihanan viihtysä ja iso keittiö, missä tullaan niin paljon pitää tunnelmallisii viini-iltoja. Se vaikutti niin hyvältä. Päätettiin kumminkin vielä katsastaa muutama muu. No vastaan tuli yhtä siisti ja kiva asunto. Hieman halvempi, mutta ei ihan niin kiva kuitenkaan. Vaikee päätös edessä. No mietittiin siinä kolmistaan että mitäs nyt sitten. Toinen oli toista mieltä ku toinen ja kolmas. Äänestetään? No välittäjä meni ulos oottaa meitä ja sano et tulkaa ku ootte miettinyt rauhassa. Ei oikein osattu päättää. Mut sitten yhdestä huoneesta alkoi kuulua kunnon italialaisen pariskunnan tappeluu. Se siitä siis. Ulos ja äkkiä ja päätös oli yksimielinen, että ensimmäinen oli juuri loistava. Mielellämme maksamme vähän enemmän, kunhan ei tartte sen pariskunnan tappelua enää kuulla. Ainii ja uusi osoite tulee olee Tottenhamissa tai ainakin jossain siel lähes. :D
No kaikki jotka mut tuntee niin tuo tappeluhan sai mut ihan sekasin. Koti-ikävä iski ja nopeasti. Fiilis tippui huomattavasti. Miten mä tuun täällä pärjää ku oon niin arka? Mutta positiivisesti ajateltuna, onneks tuo tappelu tapahtui juuri sillä hetkellä, niin päätös oli kaikille helppo. Ja nyt on hyvä fiilis kämpästä. Eli siis kyllä, meillä on kämppä!!!! Niin ja seuraavaks kolmeks kuukaudeksi ainakin.Eli kait se on oltava täällä sen verran. Sit pitäs käydä tappelee pankkitilin avaamisesta ja hankkia töitä. Pikkujuttuja ;)
Ristiriitasii fiiliksii siis tullut jo tämän ekan vuorokauden aikana. Mutta aikuistumaanhan tänne on tultu :D Ehkä se tästä, kun pääsee omaan kämppään ja asettuu aloilleen. Ilman Kaisan isosiskoa meillä ei kyl kämppää olis ja asiat olis muutenkin ihan varmasti vaikeampaa. Tää nyt tuntuu ihan liian helpolta. Harmi hän lähtee pois jo keskiviikkona :D Sit meil ei oo enää ketään ketä hoitas mein asioita. Että jännä nähä mitä sit tapahtuu. Mut kaippa tänää pitää lähtee viel hostellinpartyihin tutustuu yöelämään. Huomenna hankkii puhelinliittymät ja sit onkin aikaa hieman levähtää ja olla vaan. Hetken menee kun totuttelee tähän uuteen ja isoon maailmaan. Ehkä se tästä. Mut onneks pääsee heti pois jos alkaa ahistaa ihan liikaa. Mut eipä nyt oikein muuta. Paitti et oonnee Jyväskyään mestaruudesta!! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti